Meillä alettiin syömään kiinteitä 4kk iässä, mitens teillä?

Vauvavuotta rytmittävät erilaiset etapit; on aika ennen ensimmäistä hymyä ja aika sen jälkeen, on aika ennen kun vauva osasi kääntyä ja aika sen jälkeen, aika jolloin liikuttiin ja aika ennen sitä. Tuntuu, että jokainen pienikin muutos muuttaa niin vauvaa kuin arkea hänen kanssaan valtavasti. Yksi näistä merkittävistä muutokista on tietysti se kun vauva alkaa saamaan muutakin ravintoa kuin maitoa.




Mielestäni tämä on aihe mistä aivan turhaan kiistellään, monet vaihtoehdot ovat  hyviä ja suositusten mukaisia. Mieheni kanssa tulimme siihen tulokseen, että meille oikea ikä aloittaa maistelut on neljänkuukauden iässä. Perustelu lyhyesti; haluamme minimoida riskin allergioille. Perustelu hieman pidemmin ja pohjautuen ihan vain omiin fiiliksiin: haluamme rauhassa antaa vauvan maistella eri makuja ja antaa hänen tutustua syömiseen rauhassa. Pitkäänhän hän vielä pelkällä maidolla pärjäisi, joten nyt hän saa omassa tahdissaan syödä tai olla syömättä. Emme myöskään ole päässeet täysimetykselle missään vaiheessa, joten lisämaidot ovat kulkeneet alusta-asti imetyksen rinnalla, miksei sitten soseetkin.




Miten meillä sitten on mennyt? Viikko on nyt maisteltu ja kokeilussa on ollut peruna, bataatti ja porkkana. Sekalaisessa järjestyksessä, sikin ja sokin. Muutama teelusikallinen kerrallaan ja kahdesti päivässä, ensin "lounaaksi" ja sitten "päivälliseksi". Parhaiten on hieman yllättäen maistunut peruna. Alkuun teimme sen virheen, että annoimme ensin sosetta ja päälle imetys, jolloin Rosa tietysti hermostui kun ruokatarjoilu loppui juuri kun makuun pääsi. Toisinpäin toimien sujuu paljon mukavammin. Varovaisesti on siis aloiteltu eikä ainakaan toistaiseksi ole tullut vatsavaivoja tai muitakaan ongelmia. Tällä ruokamäärällä varmasti ainakin hetki vielä mennään, en oikeastaan edes tiedä vielä miten sitä tulisi lisätä ja millä tahdilla.




Muutamia meidän käytännön vinkkejä:

*Älä pue lapselle parhaita vaatteita, ne menevät sotkuun kuitenkin.
*Älä laita lähelle mitään mikä ei saa sotkeutua, se sotkeutuu kuitenkin.
*Älä pue itsellesi päälle mitään mikä ei saa sotkeutua, se sotkeutuu kuitenkin.

Enimäkseen soseiden antaminen tuntuu luontevalta ja mukavalta, mutta välillä kieltämättä tulee hassu olo näin pientä syöttää. Tämä tunne tietysti riippuu myös paljon Rosan sen hetkiksestä syömis halukkuudesta. Välillä maistuu paremmin ja välillä huonommin. Ensiviikolla aloitamme sitten marjat ja hedelmät. Ajatuksena olisi tehdä kasvissoseet itse, marja ja hedelmäsoseita annetaan sitten myös kaupasta ostettuina versioina.



Vanhempi tyttäreni (se joka osaa jo puhua) totesi tässä eräs päivä, että ollaan siskoni kanssa välillä kuin yö ja päivä. Tässä ruokailu asiassa siinä ehkä onkin hieman perää. Jos, ei nyt aivan olla kuin yö ja päivä niin ainakin hieman erilaisiin ratkaisuihin ollaan päädytty joten olisikin Tiina mukava joskus lukea teidän ruokailuista ja ehkä saada jotain reseptejäkin! Jotain yhteistäkin meidän ruokailuista kuitenkin löytyy jo heti näin alkuun -kaupasta täytyy ehdottomasti hakea samanlainen ruokalappu kuin Juliuksella!

Kasvissoseilta tuoksuvin terveisin - Maarit

Kommentit