Kun tulin äidiksi ensinmäinen kerran, olin 20v nuori nainen. Siitä on jo aikaa. En juurikaan tuntenut toisia äitejä tai tiennyt millaisia kriteereitä silloisessa äitimaailmassa annettiin hyvälle äidille. Annoin ylpeänä korvikemaitoa pullosta ja sipsuttelin korkokengissä hiekkalaatikolle tekemään hiekkakakkuja. Toki huomasin, että toiset äidit olivat erilaisia ja välillä ehkä tuli vähän pahaa silmää -jännä juttu, mutta eipä tuo menoa haitannut. Jotenkin jäi kuitenkin sellainen jännittävä kaipuu ja olotila, että ihan kuin olisin jäänyt jostain paitsi. Jostain äitien salakerhosta, missä tehdään vaunulenkkejä, puistoillaan, kahvitellaan ja ennen kaikkea tuetaan ja saadaan tukea toisilta samojen asioiden kanssa kamppailevilta kanssasisarilta. Tietysti nyt kun tulin uudelleen äidiksi ajattelin heti, että mahtavaa, nyt tämäkin korjaantuu. Väärin ja oikein.
30-vuotiaana oli monella tapaa helpompaa soluttautua äitien maailmaan. Olin enemmän oikean ikäinen ja oikeanlaisessa elämäntilanteessa monilla mittapuilla. Minulla oli kavereina toisia äitejä jo entuudestaan ja olen enemmän samanlainen kuin muut - korkokengät on jääneet kaappiin odottamaan parempia aikoja. Yhteen asiaan en kuitenkaan ollut valmistautunut laisinkaan ja se oli se toisenlainen äitimaailma. Vastapaino sille kivalle maailmalle, missä äidit kannustavat ja auttavat toisiaan. Se maailma missä valitaan mielipide asioista kuten perhepeti, imetys, kantoreppumerkki, merkkivaatteet vai ei, rokotukset vai ei, oikea aika aloittaa kiinteät ja niin edelleen. Se maailma missä joku tietää aina paremmin kuin sinä ja etenkin paremmin kuin yleiset suositukset. Se maailma missä omaa epävarmuutta paikkaillaan lyttäämällä muita. Se maailma missä muiden epäonnistuminen on oma onnistuminen. Se maailma missä valitaan puolet ja kyräillään toisia jotka ajattelevat toisin. Maailma mikä on mustaa ja valkoista.
Nämä keskustelut, väittelyt ja riidat tietysti kukoistavat etenkin (ja ehkä lähinnä) internetin vauvapalstoilla. Siellä surutta tuomitaan Ne Toiset, arvioidaan ja arvostellaan.Välillä faktojen todenperäisyys hipoo Donald Trumpin puheiden tasoa. Tärkeintä ei ole, että itse tietää miten toimia vaan lisäksi täytyy saada vielä Ne Toiset lytättyä. Tavalla tai toisella. Olen miettinyt paljon sitä mistä tämä kaikki ilkeys internetissä kumpuaa. Onko se vain nykyinen tapa toimia? Vai sitä oman äitiyden nostatusta? Ilkeää se kuitenkin on. Vaikka olisit lukenut internetistä miljoona tutkimusta, et silti tiedä toisen elämästä ja tilanteesta mitään. Vaikka tietäisi, niin eivät asiat aina ole niin yksinkertaisia; arjen toimivuus on monen tekijän summa. Ja vaikka tietäisi tämän kaiken ja vähän enemmän, niin miksi arvostella tai edes arvioida kenenkään toisen äitiyttä? Eikö omassa ole jo tarpeeksi tekemistä? Täytyy sanoa, että tässä mielessä äitiys ilman äitikavereita ja internettiä oli niin paljon helpompaa 2000-luvun alussa. Neuvola antoi ohjeet ja niitä sitten noudatti siten miten parhaiten kykeni tai oli noudattamatta, jos siltä tuntui.
Mutta, tottahan äitejä kohtaa vielä muuallakin kuin internetissä -jopa näin vuonna 2018. Useinmiten he ovat tottapuhuen todella mukavia ja kivoja. Silti... kyllä me äidit osaamme olla toisillemme ilkeitä ihan kasvotustenkin. Palataan vielä sinne hiekkalaatikolle. Ne katseet mitä minä nuorena sain ja mitä varmasti monet muutkin ovat saaneet, syystä tai toisesta. Ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Sinä toimit nyt väärin. Samoin kuin ystävällisiksi neuvoiksi verhotut piikit tai toisten toiminnan lyttääminen. Jollain on ollut jotain vähän enemmän tai vähän paremmin. Milloin kilpaillaan siitä kenellä on kurjinta ja milloin siitä kuka nyt vain kaikintavoin toimii parhaiten. Keskusteluissa me nyökyttelemme, hymyilemme ja olemme toisistamme kiinnostuneita. Silti mieluusti päivittelemme toisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä "minä en ymmärrä.." Aivan. Et ymmärrä miksi joku tekee toisin kuin Sinä. Ehkä olisi siis syytä olla vilpittömän kiinnostunut. Kysellä ja keskustella eikä tuomita.
Nämä keskustelut, väittelyt ja riidat tietysti kukoistavat etenkin (ja ehkä lähinnä) internetin vauvapalstoilla. Siellä surutta tuomitaan Ne Toiset, arvioidaan ja arvostellaan.Välillä faktojen todenperäisyys hipoo Donald Trumpin puheiden tasoa. Tärkeintä ei ole, että itse tietää miten toimia vaan lisäksi täytyy saada vielä Ne Toiset lytättyä. Tavalla tai toisella. Olen miettinyt paljon sitä mistä tämä kaikki ilkeys internetissä kumpuaa. Onko se vain nykyinen tapa toimia? Vai sitä oman äitiyden nostatusta? Ilkeää se kuitenkin on. Vaikka olisit lukenut internetistä miljoona tutkimusta, et silti tiedä toisen elämästä ja tilanteesta mitään. Vaikka tietäisi, niin eivät asiat aina ole niin yksinkertaisia; arjen toimivuus on monen tekijän summa. Ja vaikka tietäisi tämän kaiken ja vähän enemmän, niin miksi arvostella tai edes arvioida kenenkään toisen äitiyttä? Eikö omassa ole jo tarpeeksi tekemistä? Täytyy sanoa, että tässä mielessä äitiys ilman äitikavereita ja internettiä oli niin paljon helpompaa 2000-luvun alussa. Neuvola antoi ohjeet ja niitä sitten noudatti siten miten parhaiten kykeni tai oli noudattamatta, jos siltä tuntui.
Haluan korostaa, että olen kohdannut paljon ja enimäkseen aivan ihania äitejä ja ihania "äitijuttuja". Kuten toivoin olen päässyt nyt kahvittelemaan toisten äitien kanssa ja valittelemaan kerhoissa vauvojen huonoja unia ja muita kestosuosikkeja. Meillä on myös aivan ihana kuukausiryhmä netissä missä todellakin tuetaan, autetaan ja kannustetaan. Tällä kirjoituksella halusin tuulettaa omia aivojani, käsitellä sitä toista maailmaa, mikä tuli minulle yllätyksenä ja vähän järkytyksenäkin. Onneksi voimme valita seuramme niin netissä kuin täällä oikeassakin elämässä ja keskittyä hyviin ja positiivisiin juttuihin niiden negatiivisten ja hajoittavien sijaan.
Positiivista viikkoa teille toivottaa Maarit
Kommentit
Lähetä kommentti