Vinkkejä junamatkailuun vauvan kanssa



Pähkäilin pitkään, uskallanko lähteä junamatkalle kahdestaan pienen vauvan kanssa. Missä imettäisin, missä vaihtaisin vaipan - epävarmuustekijöitä tuntui olevan liikaa.

Matkustin ensimmäistä kertaa junassa vauvan kanssa Juliuksen ollessa neljä kuukautta. Matka meni todella hyvin ja ainut asia, mikä harmitti, oli se, etten ollut aiemmin uskaltautunut junan kyytiin.





Ensimmäisen junamatkan jälkeen olemme aina valinneet auton sijaan junan, jos vain mahdollista, sillä juna voittaa auton mukavuudessaan 100-0. Olemme kulkeneet ennen kaikkea Helsinki-Joensuu -väliä, sillä toinen mummiloistamme sijaitsee pääkaupunkiseudulla.

Seuraavat vinkit koskevat InterCity-junissa matkustamista.

1. Istumapaikan valinta




Jos kulkee vauvan tai taaperon kanssa, matka taittuu mukavimmin leikkivaunussa, jonka tunnistaa ulkopuolelta kissa- ja myyräkuviosta. Alakerrasta löytyy vaunuparkki ja yläkerrasta leikkinurkkaus.

Mistä kannattaa valita itselleen istumapaikka? Jos on todennäköistä, että vauva nukkuu matkan aikana, kannattaa istumapaikka varata alakerrasta vaunuille varatun paikan vierestä, eli esimerkiksi paikka 25 allaolevassa kuvassa.


Paikkojen 25 ja 26 sekä 31 ja 32 edessä on tyhjää tilaa, johon voi jättää vaunut. 

Jos taas vauvan päiväuniaika ei satu matkustusajankohtaan, kannattaa paikka varata leikkipaikan vierestä yläkerrasta.

Tosin: Suosittelen harkitsemaan kuitenkin istumapaikan varaamista alakerrasta vaunujen säilytyspaikan vierestä. Leikkivaunun alakerta on nimittäin jostakin syystä aina aivan täysi ja jos täältä ei ole varannut paikkaa, tuskin pääsee istumaan. Kerran kävi niin, että Julius sattuikin nukahtamaan ja minulla oli istumapaikka yläkerrassa. Siinä sitten seisoin vaunujen vieressä pari tuntia. Yläkerrasta kyllä on aina löytänyt istumapaikan, sillä sinne harva ilman lapsia matkustava haluaa istumaan...

Minulle on epäselvää, voiko vaunuille varata paikan. Kerran yksi mamma tuli vihaisena minun luokseni ja ilmoitti, että "jos nuo on sinun rattaasi, niin siirrä ne ja vähän äkkiä. Se on varattu minulle." Kysyin ihmeissäni, että voiko vaunupaikkoja muka varata. Vastaus oli "katso v**** netistä." Kommentoikaa, jos tiedätte.

Imetyksen olen aina hoitanut varatusta istumapaikasta riippumatta yläkerrassa. Jotenkin tuntuu, että leikkipaikan läheisyydessä on lupa imettää, kun taas muualla saisi väistellä pahansuopaisia katseita.

2. Leikkinurkkaus - silti omia leluja mukaan



Yläkerran leikkinurkkauksesta löytyy lukunurkkaus, helmilabyrintti, liukumäki ja pienoisveturi. Yhdeksän kuukautiselle löytyy aika kivasti puuhaa: Julius leikki pitkän tovin puuhelmillä ja kiipesi yhä uudelleen liukumäen rappusia ylös.


Lukunurkkaus oli hieman hyödytön, sillä hyllystä ei löytynyt paksusivuisia kirjoja. Suosittelenkin ottamaan omia kirjoja ja muutaman lelun mukaan.


Vaatevalinnassa kannattaa huomioida lattioiden likaisuus:  konttaavan vauvan vaatteet ovat aika näky lattialla möyrimisen jälkeen, ja itse suosinkin junamatkalla tummia vaatteita.

3. Omat eväät mukaan


Eväsleivät maistuvat aina niin hyviltä! Välissä Bon Soyan leikettä ja juustoa.

Junamatkan paras osuus on eväshetki. Nälän kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä – eväsleipä maistuu aina! Omat eväät ovat ehdottomat, sillä ravintolavaunun antimet ovat törkyhintaisia. Esimerkiksi sadan gramman Tv-mix -pussi maksaa lähemmäs kolme euroa. Vauvoille ei ole edes mitään tarjolla. Jos vauva nukahtaa rattaisiin ja hinnasta huolimatta haluaa käydä nauttimassa kahvikupposen ravintolavaunussa, turha toivo. Liikaa rappusia, liian ahtaat käytävät rattaille.

4. Vaipan vaihtaminen
Ennemmin tai myöhemmin vaipan vaihtaminen on edessä. Leikkivaunun alakerrasta löytyy inva-wc, josta löytyy hoitotaso.



Alusta tosin on kova, kylmä ja likainen, joten hoidan homman mielummin lattialla tai rattaissa. Oma viltti tai harso kannattaakin ottaa mukaan vaipan vaihtoa varten.

Omat vessahommat täytyy myös hoitaa. Homma sujuu parhaiten niin, että laittaa lapsen rattaisiin ja kärrää invavessaan mukaan. Toisinaan olen kysynyt luotettavan oloista kanssamatkustajaa vahtimaan Juliusta vessakäynnin ajan, jos Julius on nukkunut rattaissa.



Kuten sanottu, junassa on etenkin autoon verrattuna mukava matkustaa. Lapsi pääsee liikkumaan ja yleensä unikin maistuu hyvin junan hurinassa. Aikuisellekin tämä on helpompi tapa matkustaa: Ei tarvitse kuunnella tyytymätöntä kitinää eikä olla jatkuvasti hassuttajan roolissa. Hyvässä lykyssä saattaa löytää vauvalle leikkikaverin ja itselleen keskustelukumppanin. Nykyään junassa matkustaminen on halpaakin. Lippujen hinnat ovat tulleet roimasti alaspäin ja alle 4-vuotiaathan matkustavat kaukojunissa maksutta ilman omaa istumapaikkaa.

Rohkeasti vain junailemaan pienenkin vauvan kanssa!


Mukavia junamatkoja toivottavat
Tiina ja Julius


Kommentit

  1. Meilläkin on junamatkat sujuneet aina mukavasti sekä vauvan että taaperon kanssa yksittäin, kuin molempien kanssa yhtäaikaa :)

    Elän sellaisessa käsityksessä, että yksi vaunupaikka on olemassa, jonka voi varata itselleen. Mutta ei se mun mielestä netissä näy, tai en ainakaan ole siitä tietoa löytänyt. Muutama äiti kaveri on joskus sen varannut, oisko ollut, että soittamalla? Se on kai yhteydessä johonkin noista istumapaikoista siinä vaunujen läheisyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, noin se asia saattaisi olla :) Kiitos tiedosta, laitetaan mieleen! -Tiina ja Maarit

      Poista

Lähetä kommentti