Ensimmäinen viikko Nashvillessä

Hei kaikki lukijat,

tällä hetkellä kirjoitan Nashvillestä, jonne saavuimme viikko sitten. 11 tunnin ajomatka Annapolisista tänne sujui oikein hyvin, vaikka vuoden ikäinen taapero olikin matkassa mukana. Hyvä näin, koska pitkiä automatkoja on vielä edessä päin.

Nashville on näyttänyt meille parhaimmat puolensa. Sää on ollut varsin lupsakka - taivas pilvessä, asteita vähän päälle 20. Puut kukkivat, linnut sirkuttavat, leikattu ruoho tuoksuu. Kevät on täällä. Ennätyskylmien säiden vuoksi emme nähneet Marylandissa kevään tuloa. Piti ajaa 1000 km lounaaseen, jotta pääsimme kevääseen.




Suosikiksemme on tullut Centennial-puisto. Nautimme Juliuksen kanssa valtavasti, kun saamme kulkea kauniissa puistossa ja ihmetellä eläimiä - koiria, oravia ja pieniä sorsan poikasia.  Olemme myös käyneet tsekkaamassa Music Row -alueen kuuluisat studiot. Toden totta, musiikki näkyy ja kuuluu kaikkialla Nashvillessä, joka Music Citynäkin tunnetaan. Kaupungin musiikillisuus on huikea juttu, ja huikea juttu on myös kaupungin ruokatarjonta. Tässä ihan kävelymatkan päässä on yli 100 ravintolaa. Varmasti kaikenlaisia ravintoloita mahtuu joukkoon, mutta ne muutamat, joissa olemme käyneet, ovat olleet aivan ensiluokkaisen hyviä.


Jostain syystä tuntuu, että olen kotiutunut tänne paremmin kuin Annapolisiin (postaukset täällä ja täällä).  Kaupunki on suurempi ja se tarkoittaa, että täältä löytyy puistoja, leikkipaikkoja ja ruokakauppoja, toisin kuin Annapolisin keskustasta. Annapolis oli todella söpö pikku kaupunki, mutta tuntuu, ettemme saaneet muodostettua siellä Juliuksen kanssa rutiineja samalla tavalla kuin täällä. Eniten harmitti Annapolisin elämässä se, ettei kävelymatkan päässä ollut yhden yhtä leikkipuistoa.


Toistaiseksi Nashville vaikuttaa sangen mukavalta paikalta. Ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä ja meininkiä on juuri sopivasti. Innolla odotan, mitä tämä viikko tuo tullessaan.

Ihanaa viikkoa myös sinulle,
Tiina

Kommentit