Äidiksi 20-vuotiaana, äidiksi 35-vuotiaana. Oliko toinen parempi kuin toinen?

"Sinä Elämä,annoit minulle tämän tehtävän.
Enkä minä rohjennut siitä kieltäytyä.

Hiukset ovat vielä kosteat,
käsi haroo tyhjää.
Minun tehtävänäni on tarttua tähän käteen
ja taluttaa koko alkumatka.

Pieneksi tunnen itseni,
vielä pienemmäksi,
kuin tämä vastasyntynyt."

Eeva-Liisa Kantola

Itse olen saanut kokea tämän ihanan ja mullistavan elämänmuutoksen kahdesti. Ensimmäisellä kerralla olin 20-vuotias nuorinainen ja toisella kerralla jo reilusti päälle 30-vuotias. Molemmat kerrat olivat ainutlaatuisia ja erilaisia, olihan sekä perhetilanne että elämäntilanne molemmilla kerroilla täysin erilainen. Pohjimmiltaan kuitenkin molemmat kerrat olivat monissa kohdissa samanlaisia; molemmilla kerroilla täytyi sopeutua elämän muuttumiseen, molempia kertoja seurasi järjetön pelko siitä, että jotain pahaa tapahtuu tai etten ole tarpeeksi hyvä ja riittävä vastuulliseen tehtävään.  Molemmilla kerroilla vaiheet ovat seuranneet toisiaan ja ihmisenä on täytynyt kasvaa. Molemmilla kerroilla on myös saanut kokea sen ihmeen miten pieni vauva voi opettaa niin paljon ja ettei kaikkia taitoja tarvitse olla valmiina äidiksi tullessa. Aina voi oppia, aina voi kasvaa tehtävän mittaiseksi. Eikä ikinä tule valmiiksi.

Ne kuuluista ulkoiset puitteet. Mielestäni on itsestään selvää, että ne vaikuttavat. Jos, elämä on kunnossa ja parisuhde hallinassa on helpompaa selvitä mahdollisista haasteista. Kun oma elämä on turvattua, on se helpompaa turvata toisellekin. En silti tässäkään näe, että ikä on välttämättä se olennaisin tekijä. Monella nuorella voi olla elämä paljon paremmassa hallinnassa kuin monella vanhemmalla. En myöskään tarkoita ulkoisilla puitteilla mittavaa varallisuutta tai edes sitä, että pitäisi olla ammatti ja omistusasunto. Ne ehtii halutessaan hankkimaan myöhemminkin. Tarkoitan yleistä tunnetta siitä, että itsellä on asiat hyvin vauvaa varten -jokainen itse määrittäköön mitä se pitää sisällään. Pitäisikö  ehkä olla naimisissa? Olla vakituinen työpaikka? Säästössä rahaa hoitovapaata varten? Toisille ehdottomasti kyllä, toisille ei ole mitenkään olennaista. Itse koin niin, että elämä oli paremmin hallussa nyt 35-vuotiaana kuin silloin 20-vuotiaana, mutta kuten sanottua niin hyvin yksilöllistä. 

Sanotaan, että nuorena jaksaa paremmin. Ja näin todella sanotaan, ette usko miten monesti sen ehdin kuulemaan ennen kuin tulin uudelleen hieman vanhempana äidiksi. En oikein vieläkään ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan. Jos, äsken toin esille, että ne ulkoiset puitteet eivät ole iästä kiinni niin ei minusta tämäkään -tai se on oma kokemukseni. Kyllä ne valvomiset ovat ihan yhtälailla verottaneet ja väsyttäneet. Ehkä jopa nuorena enemmän, sitä kun oli aina tottunut nukkumaan hyvin. Nyt toisella kerralla osasi jo varautua pahimpaan ja muutenkin oli kokemusta huonosti nukutuista öistä. Voisiko siis enemmän vaikuttaa tässäkin yksilölliset erot siinä miten vähillä unilla jaksaa ja miten väsymyksen kanssa pärjää?  Ehkä toisen lapsen kanssa on helpompaa? Tai ylipäänsä vauvojen erot, olen kuullut huhuja vauvoista jotka nukkuvat alustaasti yönsä hyvin.

Onko sitten jotain mikä iän vuoksi oli erilaista 20-vuotiaana ja 30-vuotiaana? Vaikeaa sanoa. Ehkä nuorena oli enemmän kiire kaikkialle. Piti opiskella, käydä töissä, urheilla, nähdä kavereita ja mielessä oli myös se, että lapsiakin ehkä olisi toiveissa lisää. Tuntuu hieman ikävällekin sanoa, että ehkä nyt elämä on pysähtyneempää. Koulut on tällä erää käytynä (vaikka, ehkä vielä joskus jatkuvat), perhe on valmis ja ystävilläkin pitkälle sama elämäntilanne. Ei ole kiire mihinkään. Taidot saa tulla kun tulevat enkä koko ajan odota seuraavaa vaihetta. Tämäkin tietysti yksilöllistä, mutta minulla oli näin.

Toinen ero on ollut ympäristön suhtautuminen vauva-uutisiin. Jostain syystä äitiyden sopiva ikä silti puhuttaa ja sitä on kaikkien sopivaa kommentoida. "Ai sinulla on jo lapsia, ei uskoisi!", "sinähän olet itsekin vielä lapsi?" Minua nämä kommentit eivät ole oikeastaan koskaan mitenkään loukanneet, lähinnä huvittaneet. Löytyy joukosta eräs ihan suosikkikin näin 35-ikäkriisissä: "Oletko hänen äitinsä vai isosiskonsa?" (koskien siis nyt jo kohta 15-vuotiasta tytärtäni). Joka kerta hymyilyttää ja vuosi vuodelta leveämmin. Silti ihmettelen ihmisten rohkeutta tuoda esille näkemyksensä siitä onko joku jotenkin ulkoiselta olemukseltaan äiti-ikäinen ihminen. Tällä kerralla tietysti (valitettavasti) ovat muuttuneet. Muutamaankin kertaan on kysytty, että onko tämä nyt sitten teidän iltatähti.. Niin. Näytänkö siis vanhemmalta kuin olen vai onko tämä nyt niin myöhäinen ikä hankkia lapsia? En allekirjoita näistä kumpaakaan. Tämä on mielestäni ihan hyvä ja normaali ikä hankkia lapsia kuten on myös moni muukin ikä.

Tiedän, että en edes ole nykymittapuulla mitenkään tavattoman vanha äiti, onhan ensisynnyttäjien keski-ikä jo lähellä kolmeakymmentä ja välillä kuuluu uutisia jopa viisikymppisistä äideistä saatika sitten isistä. Pidänkö itse heitä sitten vanhoina? En. Luulin nimittäin, että tässä iässä olisi enemmän elämän tuomaa kokemusta ja viisutta, mutta ei siltä tunnu. Ehkä heidän etunaan on sitten se? Ehkä nykymaailmassa vasta silloin on sellainen tilanne, että jopa meillä kaupunkilaisilla on vakityöpaikat, omat asunnot ja muut valmiina, että saa ihan todella vain olla äiti niin halutessaan. En tiedä, mutta näin olen ajatellut. Siitä kuitenkin olen varma, että jokaisessa iässä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Lopuksi meille kaikille äideille lohdutuksen sana;

"Sinä väsynyt äiti.

sinä riittämätön äiti.

Juuri sinä olet lapsellesi

paras mahdollinen äiti

Siinä se ihme!

Anja Porio

Ihanaa äitien päivää kaikille just parhaille äideille ikään katsomatta!

-Maarit-