Esikoispoikani Julius syntyi tammikuussa 2017. Jo ennen syntymää meillä oli tiedossa, että mieheni tulisi työskentelemään Ruotsissa pian pojan synnyttyä. Pian syntymän jälkeen saimme myös kuulla, että mieheni oli saanut stipendin Amerikkaan. Mietimme pitkään ja tarkoin, lähtisimmekö vauvan kanssa ulkomaan komennuksille mukaan. Ajatus lähdöstä enemmän ahdisti kuin herätti innostusta.
Julius on nyt 15 kuukautta. Niistä kaksi olemme asuneet Ruotsissa, neljä Amerikassa ja yhdeksän Suomessa. Olen ollut tuon ajan poissa työelämästä ja hoitanut Juliusta. Olen pyrkinyt etsimään joka asuinkaupungista minulle ja Juliukselle mielekästä tekemistä. Turisti kyselee ensimmäisenä hotellin henkilökunnalta nähtävyyksistä, minä olen kysynyt leikkipuistoista.
ÄITINÄ RUOTSISSA
Joensuussa asuessani valittelin toisinaan tylsyyttä; "ei ole mitään tekemistä". Julius oli kahdeksan kuukautta saapuessamme Göteborgiin. Kaupunki tuntui unelmapaikalta asua! Niin paljon tekemistä! Suosikkipaikoiksemme tuli kaupunginkirjasto sekä kaupungin museo, joissa molemmissa oli hienot leikkitilat (postaus täällä). Oli huikeaa, että saatoimme mennä kirjastoon milloin tahansa tylsyyden iskiessä, sillä kirjasto oli auki aamusta aina ilta kymmeneen asti viikon jokainen päivä.
Göteborgissa oli helppo olla vauvan kanssa. Kaikissa ravintoloissa ja kahviloissa, joissa kävimme, oli syöttötuolit, monissa paikoissa myös hoitohuone. Julkisiin kulkuvälineisiin noustessa sai aina tarvittaessa apua (julkiset maksoivat toisin kuin esim. Helsingissä) ja ihmiset helpottivat kulkemistamme avaamialla ovia. Lasten leikkipaikkoja löytyi ympäri kaupunkia ja niiden löytämistä helpotti kännykkään ilmaiseksi ladattava leikkipuisto-sovellus. Löysin myös netistä kartan, johon oli merkattu kaikki keskustan hoitohuoneet.
Imettämiseen suhtauduttiin hyväksyvästi julki-imetyksestä päätellen. Näin imettäviä naisia vilkkaan ostoskadun penkillä sekä puistossa ja julkisissa kulkuneuvoissa. Raitiovaunussa matkustaessani katseeni takertui imettävään naiseen, joka laski toppia ja otti vauvan syömään sen enempiä suojaamatta. Ei edes harsoa, minua ihmetytti, mutta muut matkustajat eivät olleet moksiskaan. Toki imettää sai myös rauhassa - esimerkiksi huvipuistossa oli varattu tila imettämiselle.
Lasten leikkipaikalla huomasi eron Suomen ja Ruotsin välillä. Aamusta iltaan leikkipaikat täyttyivät äiti+lapsi- tai isä+lapsipareista. Äitejä ja isejä oli yhtä paljon.
ÄITINÄ AMERIKASSA
Elomme Amerikassa alkoi takerrellen. Saapuessamme New Yorkiin oli hoidettava perustarpeet: saaatava ruokaa ja vaippoja. Kiertelimme avuttomina ruokakaupassa, sillä vaippoja ei vain näkynyt missään. "Ei myydä täällä", totesi eräs myyjä. Siis hetkonen, mietin, olemme ruokakaupassa eikä täällä myydä vaippoja. Vaippoja saisi kuulemma apteekista. Kauppa (ja apteekki)reissun jälkeen päätimme mennä kahvilaan. Kävimme kääntymässä kahden kahvilan ovella - nimittäin kummassakaan ei ollut syöttötuolia. Metroasemat vailla hissejä kruunasivat päivän. Joo, New York ei ole tehty lapsien kanssa matkustaville.
Saimme neljän kuukauden aikana huomata, että amerikkalaisen kaupungin keskustassa ei välttämättä ole leikkipuistoja - tai tarkemmin - leikkipuistot tuntuvat olevan yksityisiä, kieltokyltein varustettuja. Tuli myös hyvin selvästi esille, että amerikkalaiset rakastavat rappusia. Esteettömyydestä olisi paljon Suomelta opittavaa. Ja vielä; Toivottavasti vauvasi on autossa viihtyvää sorttia, sillä joka hiivatin paikkaan pitää raahautua autolla.
No joo, maailma ei ehkä siihen kaadu, ettei kaikissa ravintoloissa ole syöttötuojeja. Mikä ihan oikeasti on pielessä, on se, että äidit eivät saa palkallista äitiyslomaa. Ei ihme, ettei leikkipaikoilla ole juurikaan päivisin porukkaa, sillä monilla ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä äitiyslomalle.
Matkalla Perille -blogissa kirjoitetaan:
Amerikassa asuminen on tuonut perspektiiviä; Kuinka usein olen päivitellyt olematonta kotihoidon tukea, mutta pitäisi olla onnellinen, että edes pystyn olemaan kotona pari vuotta ja palaamaan sen jälkeen takaisin työelämään.
Se, mikä Amerikassa on aivan superihanaa, on ihmisten ystävällisyys ja lapsirakkaus. Julius on saanut tuhansia hymyjä ja ystävällisiä sanoja. Minne ikinä vain menemmekin, Juliukselle hymyillään ja saamme kuulla, kuinka suloinen lapsi meillä on. Useita kertoja on käynyt niin, että kadulla teinipoika on pysähtynyt Juliuksen kohdalla ja sanonut "so cute".
Todettakoon myös, että on ollut aivan ihanaa katsoa, kuinka Amerikassa perheet tekevät asioita yhdessä. Viikonloppuisin ja arki-iltaisin ravintolat, leikkipaikat ja puistot täyttyvät perheistä. Vastaavaa en ole Suomessa nähnyt.
LEIKKIPUISTOT KERTOVAT KULTTUURISTA
Leikkipuistot näyttävät kertovan paljon maasta. Nopea vilkaisu leikkipuistoon voi paljastaa paljon: mikä sosiaaliturvan taso on, kuka hoitaa lapset ja miten perheiden vapaa-aika käytetään.
Olen huomannut, että
Suomessa leikkipaikoissa on arkisin ja viikonloppuisin lähinnä äiti+lapsipareja.
Ruotsissa leikkipaikoissa on arkisin ja viikonloppuisin äiti+lapsi- ja isä+lapsipareja yhtä paljon.
Amerikassa leikkipaikat ovat yleensä päivisin tyhjiä. Arki-iltoina ja viikonloppuisin leikkipaikat ovat täynnä perheitä.
LOPUKSI
Yhteenvetona todettakoon, että Göteborg hurmasi lapsiperheiden huomioimisella, erityisesti leikkipaikat sykähdyttivät. Amerikassa ihmetettelin leikkipaikkojen vähyyttä ja kulkemisen vaikeutta. Mieleen jäi myös ihmisten sydämellisyys ja lapsirakkaus.
Mitä ajatuksia kirjoitus herätti? Oletko sinä asunut äitinä vieraassa maassa? Miten koit sen?
- Tiina
Julius on nyt 15 kuukautta. Niistä kaksi olemme asuneet Ruotsissa, neljä Amerikassa ja yhdeksän Suomessa. Olen ollut tuon ajan poissa työelämästä ja hoitanut Juliusta. Olen pyrkinyt etsimään joka asuinkaupungista minulle ja Juliukselle mielekästä tekemistä. Turisti kyselee ensimmäisenä hotellin henkilökunnalta nähtävyyksistä, minä olen kysynyt leikkipuistoista.
ÄITINÄ RUOTSISSA
Joensuussa asuessani valittelin toisinaan tylsyyttä; "ei ole mitään tekemistä". Julius oli kahdeksan kuukautta saapuessamme Göteborgiin. Kaupunki tuntui unelmapaikalta asua! Niin paljon tekemistä! Suosikkipaikoiksemme tuli kaupunginkirjasto sekä kaupungin museo, joissa molemmissa oli hienot leikkitilat (postaus täällä). Oli huikeaa, että saatoimme mennä kirjastoon milloin tahansa tylsyyden iskiessä, sillä kirjasto oli auki aamusta aina ilta kymmeneen asti viikon jokainen päivä.
 |
| Göteborgin kaupunginkirjastossa |
Göteborgissa oli helppo olla vauvan kanssa. Kaikissa ravintoloissa ja kahviloissa, joissa kävimme, oli syöttötuolit, monissa paikoissa myös hoitohuone. Julkisiin kulkuvälineisiin noustessa sai aina tarvittaessa apua (julkiset maksoivat toisin kuin esim. Helsingissä) ja ihmiset helpottivat kulkemistamme avaamialla ovia. Lasten leikkipaikkoja löytyi ympäri kaupunkia ja niiden löytämistä helpotti kännykkään ilmaiseksi ladattava leikkipuisto-sovellus. Löysin myös netistä kartan, johon oli merkattu kaikki keskustan hoitohuoneet.
Imettämiseen suhtauduttiin hyväksyvästi julki-imetyksestä päätellen. Näin imettäviä naisia vilkkaan ostoskadun penkillä sekä puistossa ja julkisissa kulkuneuvoissa. Raitiovaunussa matkustaessani katseeni takertui imettävään naiseen, joka laski toppia ja otti vauvan syömään sen enempiä suojaamatta. Ei edes harsoa, minua ihmetytti, mutta muut matkustajat eivät olleet moksiskaan. Toki imettää sai myös rauhassa - esimerkiksi huvipuistossa oli varattu tila imettämiselle.
 |
| Lisebergin huvipuistosta löytyi imetyshuone |
Lasten leikkipaikalla huomasi eron Suomen ja Ruotsin välillä. Aamusta iltaan leikkipaikat täyttyivät äiti+lapsi- tai isä+lapsipareista. Äitejä ja isejä oli yhtä paljon.
ÄITINÄ AMERIKASSA
Elomme Amerikassa alkoi takerrellen. Saapuessamme New Yorkiin oli hoidettava perustarpeet: saaatava ruokaa ja vaippoja. Kiertelimme avuttomina ruokakaupassa, sillä vaippoja ei vain näkynyt missään. "Ei myydä täällä", totesi eräs myyjä. Siis hetkonen, mietin, olemme ruokakaupassa eikä täällä myydä vaippoja. Vaippoja saisi kuulemma apteekista. Kauppa (ja apteekki)reissun jälkeen päätimme mennä kahvilaan. Kävimme kääntymässä kahden kahvilan ovella - nimittäin kummassakaan ei ollut syöttötuolia. Metroasemat vailla hissejä kruunasivat päivän. Joo, New York ei ole tehty lapsien kanssa matkustaville.
 |
| Lopulta löydettiin ruookapaikka, jossa oli syöttötuoli |
Saimme neljän kuukauden aikana huomata, että amerikkalaisen kaupungin keskustassa ei välttämättä ole leikkipuistoja - tai tarkemmin - leikkipuistot tuntuvat olevan yksityisiä, kieltokyltein varustettuja. Tuli myös hyvin selvästi esille, että amerikkalaiset rakastavat rappusia. Esteettömyydestä olisi paljon Suomelta opittavaa. Ja vielä; Toivottavasti vauvasi on autossa viihtyvää sorttia, sillä joka hiivatin paikkaan pitää raahautua autolla.
No joo, maailma ei ehkä siihen kaadu, ettei kaikissa ravintoloissa ole syöttötuojeja. Mikä ihan oikeasti on pielessä, on se, että äidit eivät saa palkallista äitiyslomaa. Ei ihme, ettei leikkipaikoilla ole juurikaan päivisin porukkaa, sillä monilla ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä äitiyslomalle.
 |
| Ilma oli mitä kaunein mutta leikkipuistosta ei löytynyt klo 11 leikkikaveria |
Matkalla Perille -blogissa kirjoitetaan:
"Amerikka on surullisen kuuluisa siitä, että se on yksi kolmesta maasta koko maailmassa, jossa ei ole minkäänlaista lakisääteistä palkallista äitiyslomaa - ja ne kaksi muuta maata ovat Swazimaa ja Papua Uusi Guinea. Lakisääteinen äitiysloma on 12 viikkoa palkatonta vapaata, mutta tähänkin lakiin on poikkeuksia - esimerkiksi firmojen joissa on alle 50 työntekijää ei tarvitse tarjota tätä etua työntekijöille (...) Monille äideille realiteetti on kuitenkin se, että heillä ei ole varaa ottaa palkatonta äitiyslomaa ainakaan kokonaan, vaikka työnantaja sen tarjoaisikin. Siitä johtuen, useat amerikkalaisäidit palaavat töihin vain muutaman viikon päästä synnytyksestä."
"Täällä yli 3 kuukauden kotonaolo usein tarkoittaa sitä, että aikomuksena on jäädä kokonaan kotiäidiksi - ja välimuotoja ei oikein ole. Töihin palataan joko melkeinpä heti - tai sitten, ehkä ei ollenkaan."
Amerikassa asuminen on tuonut perspektiiviä; Kuinka usein olen päivitellyt olematonta kotihoidon tukea, mutta pitäisi olla onnellinen, että edes pystyn olemaan kotona pari vuotta ja palaamaan sen jälkeen takaisin työelämään.
Se, mikä Amerikassa on aivan superihanaa, on ihmisten ystävällisyys ja lapsirakkaus. Julius on saanut tuhansia hymyjä ja ystävällisiä sanoja. Minne ikinä vain menemmekin, Juliukselle hymyillään ja saamme kuulla, kuinka suloinen lapsi meillä on. Useita kertoja on käynyt niin, että kadulla teinipoika on pysähtynyt Juliuksen kohdalla ja sanonut "so cute".
Todettakoon myös, että on ollut aivan ihanaa katsoa, kuinka Amerikassa perheet tekevät asioita yhdessä. Viikonloppuisin ja arki-iltaisin ravintolat, leikkipaikat ja puistot täyttyvät perheistä. Vastaavaa en ole Suomessa nähnyt.
LEIKKIPUISTOT KERTOVAT KULTTUURISTA
Leikkipuistot näyttävät kertovan paljon maasta. Nopea vilkaisu leikkipuistoon voi paljastaa paljon: mikä sosiaaliturvan taso on, kuka hoitaa lapset ja miten perheiden vapaa-aika käytetään.
Olen huomannut, että
Suomessa leikkipaikoissa on arkisin ja viikonloppuisin lähinnä äiti+lapsipareja.
Ruotsissa leikkipaikoissa on arkisin ja viikonloppuisin äiti+lapsi- ja isä+lapsipareja yhtä paljon.
Amerikassa leikkipaikat ovat yleensä päivisin tyhjiä. Arki-iltoina ja viikonloppuisin leikkipaikat ovat täynnä perheitä.
LOPUKSI
Yhteenvetona todettakoon, että Göteborg hurmasi lapsiperheiden huomioimisella, erityisesti leikkipaikat sykähdyttivät. Amerikassa ihmetettelin leikkipaikkojen vähyyttä ja kulkemisen vaikeutta. Mieleen jäi myös ihmisten sydämellisyys ja lapsirakkaus.
Mitä ajatuksia kirjoitus herätti? Oletko sinä asunut äitinä vieraassa maassa? Miten koit sen?
- Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti